Tapahtumakalenteri
Benita Åkerlund: Itsenäisyyspäivän juhlapuhe
Arvoisa juhlayleisö – Ärade festpublik
Itsenäisyyspäivä - Kotimaamme Suomen suuri juhlapäivä.
Koko Suomi , niin kuin myös Soukka, on hiljentynyt, tunnelma on harras, ikkunoissa loistavat kynttilät ja sinivalkoiset liput liehuvat. Kiitokset niille rohkeille miehille ja naisille, jotka ovat taistelleet ja tehneet työtä – niin että tänään voimme elää vapaassa Suomen maassa. Tack till alla krigsveteraner som gjort det möjligt för oss att idag fira vår självständighetsdag i ett fritt Finland.
Puheeni teemaksi olen valinnut ” Minun isänmaani Suomi”. Mitä kaikkea siihen liittyy? Mitt fosterland Finland! Ordet fosterland används idag alltför sällan.
Äitini syntymäpäivä on tänään. Hän syntyi Venäjän vallan alaisessa Suomessa, ja hän kertoi minulle, miten hän nuorena opiskelijana seisoi Suurkirkon aukiolla ja seurasi, miten Venäjän kasasakat 1917 ratsastivat Suurkirkon portaita yrittäen hajottaa väkijoukkoja. Minusta tuo kuulosti jännittävältä sadulta, mutta miten lähellä tuo aika kuitenkin on. Äitini ja isäni nuoruuden vuodet……Äitini olisi tänään täyttänyt 114 vuotta.
Itse olen syntynyt 1930-luvun alussa. 1930- luvulla Suomessa vallitsi työttömyys. Työttömyysavustuksia ei juuri ollut. Jokaisen piti itse yrittää selviytyä vaikeasta tilanteesta. Väki vaelsi pois Helsingistä ja usein keittiömme pöydän ääressä istui minulle vieraita ihmisiä syömässä. Kysyin äidiltä: ” Keitä nuo ihmiset ovat, miksi he syövät meillä?” Sain vastaukseksi, että he ovat pyytäneet ruokaa ja vastineeksi osallistuvat talon töihin. Katsos Benita, hän sanoi – meillä on aina ruokaa pöydässä – heillä ei – meidän tulee auttaa apua tarvitsevia ihmisiä. Auttaa apua tarvitsevia ihmisiä.
Aloitin kouluni 1939 – talvisodan kynnyksellä. Jag började skolan i Sökö 1939 – just den hösten då vinterkriget bröt ut. Skolan måste stängas. Livet förändrades för oss alla. Isäni lähti rintamalle ja äitini joutui ottamaan vastuun Övergårdin hoitamisesta. Hän – helsinkiläisensä ja hammaslääkärinä, taisteli omat taistelunsa. Helsingistä tultiin evakkoon Soukkaan pommituksia pakoon. Kesämökit täyttyivät naisista, lapsista ja vanhuksista. Ikkunat varustettiin pimennysverhoilla ja kylkikyljessä väki piiloutui ahtaisiin tiloihin odottamaan, mitä tuleman piti. Mutta tässä vaikeassa tilanteessa puhallettiin yhteiseen hiileen ja ongelmien ilmetessä oli naapurin auttava käsi aina jokaisen ulottuvilla ja lämmin syli lohduttamassa surusanomien tuojien koputtaessa mökkien oville.
Se oli vaikea talvi. Pakkasta jopa miinus 40 astetta, juomavettä oli vaikea
saada, koska kaivot jäätyivät pohjia myöten. Pommikoneet lensivät Soukan yli matkalla Helsinkiin jättäen jälkensä valkoisia savun janojataivaalle. Kasavuorelle oli rakennettu vartiotorni . Nuoret lottatytöt - iältään vain 17-20 vuotta - seisoivat siellä vartiossa apunaan vain kiikari ja puhelin. Pimeinä, kylminä öinä – aivan yksin! Pakkanen paukkui ja puut natisivat – pelko oli aina läsnä – olikohan jossakin Kasavuoren metsikössä piilossa desantteja , vakoojia, jotka viholliskoneet olivat pudottaneet. Desanttien tehtävänsä oli hakeutua Helsinkiin ja sieltä käsin ilmoittaa Venäjälle Helsingin salaisesta puolustuksesta. Pelko oli aina läsnä. Lottien tehtävänä oli ilmoittaa Helsinkiin pommikoneiden lähestymisestä, jotta Helsingissä voitaisiin julistaa hälytys. Tehtävä
oli maanpuolustuksessa hyvin tärkeä ja sen tytöt tiesivät. Heillä oli vahva vastuuntunto – jokaisen panos oli tärkeä.
Sain evakkolapsista paljon uusia leikkitovereita. -Meille lapsille aika kävi pitkäksi ja halusimme ulos hiihtämään. Meille ommeltiin lakanoista lumipuvut ja viholliskoneiden ilmestyessä heittäydyimme vatsallemme lumihankeen ja rukoilimme, etteivät koneet näkisi meidät. Onneksi selvisimme. Meitä ei koskaan ammuttu. Ymmärsimme kuitenkin – jossakin syvällä sielussamme - että isämme olivat rintamalla ja tilanne siellä paljon pahempi.
Oli sota.
Tuli raskas välirauha. Suomi joutui luovuttamaan Venäjälle alueita Karjalasta ja Hangon niemen vuokra-alueeksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Pääsimme takaisin kouluun. - Ja elämä jatkui.- Kesän 1940 uimme iloisesti Klobbenilla ja unohdimme hetkeksi menneen talven koettelemukset.
Jatkosota puhkesi 1941. Tuli pula-aika. Kaikki elintarvikkeet olivat kortilla, samoin vaatteet. Jouduimme käyttämään paperikangaspäällisteisiä puukenkiä. Voitte hyvin kuvitella, minkä näköiset kengät olivat sadepäivän jälkeen!!! Lasten ja nuorten tehtävä oli poimia vadelmanlehtiä, jotka kuivatettiin teeksi. Voikukan juuria kaivettiin maasta ja kuivatettiin. Juuret käytettiin terästämään viljasta tehtyä korvikekahviamme. Lanttu- ja juurikaspellot oli harvennettava ja perattava. Lehmiä oli paimennettava. Loputtomat olivat työtehtävät. Ihmiset antoivat kultasormuksensa valtiolle- kihla- ja vihkisormukset – nuo kalleimmat arteet - ja saivat hyvityksenä metallisormukset. Mutta oli itsestään selvyys, että jokaisen oli osallistuttava omalla tavallaan kotimaamme pelastamiseksi. Tuli vaikea
talouskriisi. Setelit leikattiin kahtia ja säästäjät menettivät puolet rahansa arvosta.
Kaikesta kuitenkin selvittiin talkoohengessä ja puhaltamalla yhteiseen hiileen.
Tuli raskas rauha. Kovat ehdot. Jouduimme maksamaan sotakorvauksia ja luovuttamaan Venäjälle Porkkalan vuokra-alueeksi 50 vuodeksi ja Karjalan alueita ikuisiksi ajoiksi sekä Petsamon, oikean käsivartemme. Yhdeksässä päivässä oli Porkkalan alue tyhjennettävä. Isäni oli mukana organisoimassa evakuoinnin ja muistan hyvin erään tilanteen. Hän oli neuvotteluissa Kauklahden Åminnen kartanossa ja soitti meille kotiin ja pyysi minua ja ystävätärtäni noutamaan hänet kotiin. Saimme poikkeuksellisesti reippaan Lisa hevosen ja parhaimmat kärryt. Tulimme Saunalahden kohdalla, juuri siihen kohtaan missä meri näkyy. Oli ihana syksyinen ilta. Aurinko laskeutui Kirkkonummen metsän taakse. Sorsat uiskentelivat kullanhohteisessa kaislikossa ja meri oli aivan tyyni. Pysähdyimme ja isäni sanoi surullisella
äänellä: Tytöt, raja tulee kulkemaan pitkin Espoonlahtea ja tuo vastapäinen alue on luovutettava Venäjälle 50 vuodeksi. Voitte hyvin kuvitella tunteemme. Nytkin sydäntäni kourii kun muistelen…….
Övergårdin pihalle tuotiin evakoitujen tavararoita sikin sokin, navettaan mahtui jokunen evakoitu lehmä, joka pelokkaana ammui vieraassa paikassa- vallitsi aikamoinen sekasorto. Sitten raja suljettiin!
Muistan – tulin bussilla Helsingistä ja koko Jorvaksentie oli täynnä Porkkalaan marssivia venäläisiä. Pelottavaa….. Tulin Kirkkotien pysäkille ja minun piti hypätä pois bussista näiden vieraiden ihmisten joukkoon. Kuljettaja sanoi odottavansa, kunnes olin ehtinyt juosta metsään. Juoksin koko matkan kotiin – letit suorana. Jokaisen puskan takana näin venäläisä!!! Äitini kysyi, että mitä ihmettä on sinulle tapahtunut tyttöseni – kerroin pelostani. Silloin hän katsoi minua viisailla silmillään ja sanoi: ”Rakas lapseni, uskon että he pelkäsivät yhtä paljon kuin sinäkin – hehän ovat vieraiden ihmisten ympäröimiä - hekin”.
Sitten tuli tieto 1955 syksyllä että Porkkala palautetaan. Esikoistyttäremme oli juuri syntynyt kun kuulimme radiosta tuon hyvän uutisen. Mieheni koti palautettiin ja olimme saaneet terveen ihanan vauvan. Se oli onnen päivä. Jag glömmer aldrig den
dagens lyckokänsla och den djupa tacksamheten.
11 vuoden poikkeustila Soukassa oli ohi.
Isänmaani Suomi – mitt fosterland Finland. Olen usein istunut Knaperin saaren punaisilla rantakallioilla ja katsellut Espoonlahden aaltoja. Mitä ne voisivatkaan kertoa meille?? Venäjän keisareiden iloisista vierailuista, Staffanin saaren puusepistä ja virolaisten Ernan poikien – radistien koulutuksesta, Mustasaaren veneveistämöstä, ammattikalastajien ankarasta taistelusta luonnonvoimia vastaan, surullisista hukkumistapauksista, Algot Niskan viinan salakuljetusretkistä, kauniin Miniaton asukkaiden elämästä, Kasavuoren salaisuuksista, tiedemies Pontecorvon paosta Soukan niemestä Porkkalan kautta Venäjälle 1950-luvulla, rantojen kesäasukkaiden elämästä , höyrylaivaliikenteestä ja Klobbenin rantaelämästä, vuokra-ajan venäläisten touhuista Kirkkonummen puolella – niin Espoonlahden suruista ja
ilon hetkistä.
Tämä kaikki on minun isänmaani Suomi – detta är mitt Fosterland Finland. Pitäkäämme siitä kaikki yhdessä hyvää huolta.
Toivotan teille kaikille harrasta itsenäisyyspäivää – jag önskar er alla en innerlig självständighetsdag.
Benita Åkerlund 06.12.2011 Soukan kappelissa
| ||