web stats
diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow
Soukka-seura ry - Sökö-sällskapet rf

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
1 2 3 4 5 6 7
8 9 10 11 12 13 14
15 16 17 18 19 20 21
22 23 24 25 26 27 28
29 30          
Tietotori

Tarina Tattarbackenista

Tattarbacken - Tattarinmäki

Kulkuyhteydet Soukkaan Helsingistä olivat huonot 1940-luvulla ja siksi käytimme usein Suvisaariston busseja. Suvisaariston tieltä kulki Soukkaan kapea tie – oikeastaan vain kinttupolku. Olin ollut ystävieni kanssa Helsingissä elokuvissa katsomassa romanttista filmiä ”Lumpeenkukkaa!

Matkan puolessavälissä oli mäki (on edelleen), mutta siihen aikaan jyrkempi kuin tänään. Oli elokuinen kuutamoilta ja sen inspiroimana ryhdyin kertomaan mäkeen liittyvää tarinaa.  Pysähdyimme ja kehotin ystäviäni olemaan aivan hiljaa ja kuuntelemaan. Tunnelma oli melkoinen!

Juuri tällä paikalla kauan sitten kahdelle mustalaiselle (tattarille) oli tullut riita ja syntyi tappelu, jolloin toinen heistä sai surmansa. Toinen juoksi karkuun jättäen kaverinsa siihen kuolemaan. Täysikuun aikana mäessä kummittelee. Kuuluu kova kärryjen kolina.  Kuuntelimme ….. samalla astuin askeleen taaksepäin ja kaaduin selin pajupuskiin. Kun sieltä ryömin ylös näin kauhukseni, että ensimmäiset kalliilla rahalla ostetut silkkisukkani olivat repeytyneet. Se oli varmaan tattarin kosto, kun ryhdyin paljastamaan ystävilleni heidän surullisen tarinansa. Mutta nimi elää edelleen meidän kanta-asukkaiden kesken.

Mahtaakohan siellä vielä kummitella täysikuun aikaan. Täytynee kysyä siellä asuvilta asukkailta?

Benita Åkerlund,  Seuralainen 1/2015

Tattarbacken2014.jpg
Kuvateksti:
Tattarinmäki on nyt Kaitamäellä piilossa uusien talojen alla.
Kuvassa olevan paikan osoite on Kaitalaakso 19.
Foto: Maija Jäppinen

Uutiset Espoo.fi

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä puoltaa yleisötilaisuuksien lohkomisvaatimuksesta sekä kahden metrin turvaväleistä luopumista

Epidemiatilanne pääkaupunkiseudulla on kehittynyt kohti parempaa suuntaa, vaikka tartuntamäärät ja positiivisten...

Lue lisää »

Valtuusto jakoi luottamuspaikat

Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Henna Partanen (Vihr.) ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Henrik Vuornos...

Lue lisää »

Espoo.fi kaavoitus

ELY-keskus antoi oikaisukehotuksen Espoon valtuuston pohjois- ja keskiosien yleiskaavapäätöksestä  

Uudenmaan ELY-keskus on hakenut oikaisua pohjois- ja keskiosien yleiskaavan hyväksymispäätökseen. Valtuusto...

Lue lisää »

Finnoon keskuksen asemakaavoitus uudelleen työn alle – lintujen suojeluun vahvempi velvoitus

Toukokuussa kumoutunut asemakaava valmistellaan uudelleen syksyllä. Tavoitteena on saada kaava hyväksymiskäsittelyyn...

Lue lisää »

Uutiset Kotiseutuliitto.fi

Seurantalokiertueella oleva Matti Ristinen piipahtaa Puoli seitsemässä

Televisiosta ja valkokankaalta tutuksi tullut näyttelijä Matti Ristinen on tehnyt tänä vuonna kiertuetta...

Lue lisää »

Webinaarissa neuvotaan, kuinka tehdä seurantalojen korjausavustusselvitys

Mitä kuluja hyväksytään osaksi avustusselvitystä? Kuka valvoo korjaamista? Miten selvityslomake täytetään ja...

Lue lisää »