Tapahtumakalenteri
Menneitä leikkejä muistellen (BÅ2014)
Menneitä leikkejä muistellen
Katselin televisiota eräänä iltana ja ruutuun osui mainos mummosta, joka päivitteli lasten suuria lelumääriä ja sitten nappasi lapsenlapsensa syliinsä ja hyppäsi altaaseen. - Mitähän me leikimme kun minä olin lapsi?
Minun isälläni oli vanha erittäin tukeva soutuvene ”ekan”. Leikimme höyrylaivaa. Olimme vuoronperään laivan kapteenina, matruusina (Hopp i land Kalle), lipunmyyjänä. Espoonlahden rannalla kesäasukkailla oli laiturit ja niitä oli monta. Puhalsimme leikkitorveen kun lähestyimme laituria ja matkustajat pääsivät kyytiin näyttämällä ”lippuaan”, joka oli koivunlehti. Jonkun ajan kuluttua miehistö vaihtui ja leikki jatkui. Soutaminen oli raskasta hommaa!
Oi, miten hauskaa meillä oli! Kesäillat olivat valoisia ja usein unohdimme ajan kulun ja vanhempamme joutuivat hakemaan meidät kotiin ja saimme nuhteita.
Järjestimme myös myyjäisiä. Minulla oli ”leikkitupa” vanhan aitan toisessa päässä ja sinne kutsuimme ”yleisöä” (äidit, mummit, vaarit ja muita kesäasukkaita). Olimme hyvin varustautuneet. Olimme saaneet äideiltämme mehua ja keksiä, jota vieraamme saivat nauttia maksua vastaan. Nytkin käytimme erilaisia puiden lehtiä maksuvälineinä. Möimme voita (voikukkia), makkaroita (koivun siemenriipuksia), kinkkua (leivänpalasia), kaakaota (hiekkaa) ja paljon muutakin. Oli meillä ohjelmaakin. Vieraamme istuivat penkeillä ja teimme temppuja (kuperkeikkoja, tanssimme…) Yleisö taputti ja me niiasimme ja kiitimme.
Sitten perustimme siivousryhmän. Pukeuduimme esiliinoihin, sidoimme huvit tukkamme suojaksi ja varustauduimme asianmukaisesti. Meillä oli harjat, ämpärit, rievut ja kotitekoista mummon tekemää saippuaa. Kävimme tarjoutumassa siivousapulaisiksi. Huh, töitä riitti ja olihan se aika rankkaa. Tässä työstä saimme kuitenkin muutaman pennosen!
Talvisodan ajoilta muistan, kun vanhemmat nuoret (teini-ikäiset) olivat rakentaneet itselleen korsun vanhaan perunakuppaan (se oli rinteessä Laurinlahden puolella). Sinne meillä ei ollut asiaa. Niillä oli omat juttunsa ja sepäs meitä harmitti. Löysimme vanhan kaivon. Ennen vanhaan ei ollut kaivonrenkaita vaan seinät oli tehty tukeista ja kaivo oli nelikulmainen. Kaivo oli poistettu käytöstä ja oli jäässä. Se sijaitsi avain nykyisen postilaatikkoni lähettyvillä. Hankimme tikkaat ja kiipesimme sinne. Löysimme räsymaton jäälattian peitteeksi ja vanhan kaminan, jossa poltimme tikkuja. Olimmehan löytäneet sopivan putkenpalan savupiipuksi ja löytäneet kynttilän pätkiä valaisemaan pimeää korsuamme. Isommat lapset halusivat tulla kylään, mutta emme päästäneet heitä!
MUTTA… sitten lähestyi kevät ja jäälattia alkoi sulaa ja niin loppui leikkimme. Tunnen vieläkin savuntuoksun tätä kirjoittaessani. Nostan hattuani äidilleni, joka antoi luvan tällaiseen leikkiin.
Meitä oli vain tyttöjä, mutta leikimme sotaa. Eräällä kesäasukkaalla oli ulkohuone aivan nykyisen Alakartanontien tuntumassa. Maaperä oli hyvin märkää melkeinpä suon tapainen. Yksi meistä seisoi ”huusin katolla” ja toimi kersanttina ja me muut olimme sotilaita. Kersantti huusi ”maahan, ylös, ryömi” ja niin edelleen. Sotaleikkimme tuntui aivan oikealta. Puolustimmehan Suomea!!! Sitten marssimme rantaan – vasen, oikea, vasen, oikea tahdissa vaan astu.
Meidän sotamme loppui kuitenkin aika lyhyeen ja sitten mereen peseytymään.
Meillä oli hauskaa – leluja ei ollut, ei puhelimia, ei tietokoneita, mutta meillä oli toistemme seuraa.
Benita Åkerlund, tammikuu 2014
 Siivousryhmä lähdössä kierrokselle. Benita on vasemmalla.
| ||