Tapahtumakalenteri
Välähdyksiä lapsuuteni Soukasta (BÅ2009)
Välähdyksiä lapsuuteni Soukasta
Tein Uuden Vuoden päätöksen vuonna 2008, että ryhtyisin toden teolla järjestämään vanhat valokuvat, jotka olivat aivan sikin sokin suuressa laatikossa. Vuosi 2008 oli lopuillaan ja valokuvat selvittämättä. Joten oli ryhdyttävä töihin. Käteeni osui kuva, joka herätti paljon muistoja.
 Tamma Taila, varsa Maj sekä Benita toukotöissä
Kuva on ilmeisesti vuodelta 1945. Övergårdin ainoana tyttärenä jouduin osallistumaan kartanon erilaisiin maatöihin. Kuvassa olen jyräämässä Soukan laakson pohjoisrinteellä, ja taustalla puiden siimeksessä on Soukanpohjan kartanon päärakennus. Kaupunkilaisille voin kertoa, että jyrääminen tarkoittaa talonpoikaiskielellä sitä, että kun vilja on kylvetty maahan, siemenet tulee painaa syvemmälle mullan sisään ja peittää. Sitä varten oli olemassa aivan oma hevosenvedettävä työkalu, jyrä. Tätä olen tekemässä. Se oli oikeastaan aika helppo työ, joskus jopa hieman tylsää ja nukuttavaa. Mutta jos aurinko paistoi ja sää oli lämmin kuten kuvassa, elämä hymyili. Multa tuoksui, linnut visersivät ja leuto kevättuuli puhalsi siniseltä taivaalta. Rauhallisen näköinen hevonen oli nimeltään Taila ja
se oli minulle hyvin rakas monestakin syystä. Sillä oli kantakirja ja se oli erittäin kaunis – punaisenruskea ja kiiltävä. Olin mukana tallissa kun sille syntyi varsa – mikä kokemus nuorelle tytölle, elämän suuria ihmeitä! Maj varsa oli aina äititammansa mukana – olihan sen saatava maitoa äidiltään. Niin Maj on mukana tässäkin kuvassa! Varsakin nauttii lepotauosta, mutta yleensä se juoksi ja hyppeli iloisesti jopa hieman häiritsevästikin. Taukojen aikana Maj tuli luokseni, tuuppasi ihanalla pehmeällä turvallaan minua osoittaakseen, että se kaipasi hellimistä eli rapsutusta. Siinä sai kyllä olla hieman varuillaan, sillä yhtäkkiä se oli saanut tarpeekseen ja lähti juoksemaan iloisesti potkien takajaloillaan. Oli varottava varsan potkua. Mikä idylli!
Muuten työnteko ei ollut mitään leikkimistä. Aamulla klo. 6.15 soi herätyskello. Aamupuuro oli syötävä ja riennettävä ”tallinmäelle” klo 7.00. Silloin talon vellikelloa soitti Maja erityisellä rytmillä ” Keitä velliä (tauko), paista silakoita (tauko), anna rengille (tauko), päivärahat.” Päivän tehtävät jaettiin ja työväki lähti kukin omiin askareisiinsa. Jokaisella työmiehellä oli oma kaappi, jossa säilyttivät kaikki työkalunsa. Kaapit ovat edelleen olemassa, mutta ovet retkottavat eikä työkaluja enää ole. Surullista! Klo 9 tuotiin pellolle kahvia (sodan aikana ruiskorviketta) ja kotona leivottua hiivaleipää. Tauko oli erittäin tervetullut. Klo 12 kutsui talon vellikello ruokatunnille. Muistan miten miehet heittäytyivät ruohikolle, vetivät lippalakkinsa silmille ja vetivät sikeitä.
Meillä oli töissä ”huutolaispoika” Matti Maanoja. Hän oli orpo ja hänet oli löydetty ojasta heitteille jätettynä ja siitä saanut sukunimensä. Hänellä oli ihana lauluääni ja hän lauloi usein laulun ”Kodin kynttilät”. Kyyneleet vierivät pitkin hänen poskiaan – hänellähän ei ollut omaa kotia. – Klo 13.30 kellon soitto kutsui takaisin töihin. Iltapäivällä oli taas kahvitauko ja työt loppuivat klo 18.00 vellikellon soittoon. Vellikellon ääni kuului koko kylässä, ja sanottiin, ettei tarvittu muuta kelloa. Nyt kelloa soitetaan ainoastaan jouluaattona klo 12, jolloin Övergårdissa julistetaan joulurauha. Niin vellikello ei enää kutsu töihin, mutta minun on jatkettava valokuvien selvittämistä ja haaveiluhetki on loppu.
 Benita Åkerlund tammikuussa 2009
| ||