Tapahtumakalenteri
Muistoja jatkosodan ajoilta
Muistoja jatkosodan ajoilta
Muistan, miten äitini herätti minut aikaisin aamulla hellästi minua ravistellen. ” Nousehan ylös! Muistathan, että tänään sinun pitää ajaa Lindholmin sahan myllylle. Tarvitsemme jauhoja”. Lindholmin saha/mylly sijaitsi Espoon keskustassa aivan rautatien tuntumassa.
Unisena söin aamupuuroni. Sokeria ei ollut, mutta kotona tehtyä siirappia sain panna puurolleni. Sitten menimme talliin, jossa Liisa-hevonen iloisesti rouskutti heiniä tietämättömänä edessä olevasta matkasta. Yleensä minulle annettiin Polle, vanha pattijalkanen hevonen. Mutta tärkeän tehtäväni kunniaksi nuori Liisa valjastettiin kumipyöräisten kärryjen eteen. Naiset nostivat yhteisvoimin viljasäkit kärryihin ja niin matka alkoi. Koirani Sessan hyppäsi kyytiin iloisesti häntäänsä heiluttaen ja niin matkani alkoi. Yksin siinä kuskinpenkillä, ainoastaan koira seuranani, tunsin itseni hieman hylätyksi, mutta sitten rohkaistuin tajutessani, että minä olin tärkeä, äitini tosiaan tarvitsi minun apuani. Hevonen tunsi tien hyvin ja liikennettä ei ollut. Vaivuin hieman uniseni omiin mietteisiini. Miten kaikki täällä näytti niin
kauniilta – ruoho viheriöi, aurinko paistoi ja linnut lauloivat ja kuitenkin tuolla jossakin isäni taisteli maamme vapauden puolesta, Minulla oli isää kovasti ikävä. Mielessäni kävi ajatus, että toivottavasti eivät venäläiskoneet ole liikkeellä näin aikaisin aamulla. Kesän lämmössä minua ihan puistatti.
Matkamme kulki kapeaa hiekkatietä Nöykkiön kylän läpi. Kauppias Olin ei ollut vielä avannut kauppaansa. Talo näytti kovin yksinäiseltä, mutta olihan aikainen aamu. Nybackan avoimella tieosuudella vilkaisin taivaalle, mutta viholliskoneita ei onneksi näkynyt. Piilopaikkaahan tässä peltojen keskellä ei ollut. Söderskogin kartanon pihalla oli liikettä. Ajattelin, että varmasti lehmät oli lypsetty ja työväki nyt menossa omiin askareisiinsa. Muuralan sairaalan mäessä minua alkoi jo jännittää. Miten saisin hevosen peruuttamaan myllärin toivomalla tavalla? Huh, miten vatsaa oikein nipisti.
Myllyn edessä oli lastaussilta ja siihen piti saada hevonen kauniisti peruuttamaan. No niin, taas kävi hullusti. Hevonen otti kovan vauhdin ja tikut vaan lensivät lastaussillan laudoista ja kuului kova pamaus ja sitten hiljaisuus. Mylläri ryntäsi ulos ja sain kuulla kunniani. Säkit nostettiin kärryistä ja käsky kävi: ”Vänta här. Jag malar säden genast. En muista, mutta ilmeisesti käynnistä piti tehdä tarkat paperit kansahuollolle, mutta sen ongelman jätin aikuisille.
Odotin puolinukuksissa kärryissä ja ikuisuuden jälkeen kuulin, kun mylläri kutsui. Backa hit så får du säckarna. Huh, sama rulijanssi, mutta tällä kertaa Liisa totteli ja niin alkoi kotimatka.
Miten onnellinen olin kun kotini Övergård näkyi. Kaikki oli tällä kertaa päättynyt onnellisesti. Koirani Sessan hyppäsi kärryiltä ja etsi itselleen varjoisan paikan pensaan alta ja nukahti väsyneenä päivän koettelemuksista.
Sen pituinen se.
Benita Åkerlund
|