web stats
diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow
Soukka-seura ry - Sökö-sällskapet rf

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
          1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11 12 13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30
31            
Tietotori

Ensi kertaa Porkkalassa - Kenraali Hannu Särkiön mietteitä

Ensi kertaa Porkkalassa Kenraali Hannu Särkiön mietteitä

Neuvostoliitto luovutti Porkkalan vuokra-alueen, kooltaan noin 380 neliökilometriä, takaisin Suomelle tammikuussa 1956. Viideksikymmeneksi vuodeksi määritetystä vuokra-ajasta oli ehtinyt kulua noin 11 vuotta. Ennen asukkaiden muuttoa takaisin kotikonnuilleen Suomen viranomaiset tarkastivat pääpiirtein alueen. Katsottiin, ettei esimerkiksi miinoitteita tai sotilaskohteita hävitettäessä jääneitä räjähtämättömiä panoksia ollut alueella vuokramiesten jäljiltä. Kiinteistöt, rakennukset, sillat ja laiturit sekä tiestö tarkastettiin ja inventoitiin, samoin pääpiirtein metsät. Alueelle jääneet villiintyneet kissat ja koirat pyrittiin pyydystämään ja lopettamaan tarttuvien eläintautien pelossa. Pintavesien ja pohjavesien laatua pyrittiin päällisin puolin selvittämään.

Tämän kirjoittajalle tarjoutui tilaisuus hieman myöhemmin kadettina, Kadettikoulun oppilaana, tutustua alueeseen erään viikon mittaisen maastoharjoituksen yhteydessä. Ajan oloille jotenkin tyypillistä oli, ettei meille kadeteille pidetty mitään selostusta vuokra-alueesta, siitä, miten vuokramiehet olivat siellä runsaan vuosikymmenen aikana eläneet tai miten alue sinä aikana oli muuttunut. Tavara ei lainassa parane, tuskin alueetkaan, kylät ja kunnaat, vuokra-alueena paranevat. Tämä oli eräänlainen julkilausumaton perusolettamus, kun lähdimme Porkkalaan tutustumaan.

Tukikohdan joukoista ei meille puhuttu juuri mitään, ylimalkaan mainittiin, että Porkkalan vuokra-alueella olisi ollut 20 - 30 tuhatta henkeä, näistä ehkä kolmannes sotilaiden perheenjäseniä ja muuta siviiliväkeä. Varmaankin vahvuudet olivat vuosien mittaan vaihdelleet.

Nykyisen Upinniemen kasarmialueen tienoilla teimme ensimmäisen kiertokäynnin, ihmettelimme venäläisten pyöreistä hirsistä rakentamia kasarmeja, kurkistimme hylättyihin asuintaloihin, silmäilimme korjaamoja ja varastoja sekä melko laajaa satamaa laitteineen. Omin päin saimme, kukin kiinnostuksensa mukaan, alueeseen vapaa-ajalla tutustua. Retket jäivät jokseenkin vähiin, varsinainen palvelus oli sen verran tiivistä.

Friggesbyssä oli pieni lentokenttä, kiitotie amerikkalaisilla metalliritilöillä päällystetty. Nämä reikälevyt oli kylläkin kerätty pääasiassa pois, ehkä vuokra-alueelta lähtijät olivat vieneet mennessään, en tiedä. Ilmavoimien kadetit, lentäjäveljemme, käyttivät harjoituksessa kenttää, tekivät Stieglitz tai Viima -merkkisillä vanhoilla, milteipä jo museaalisilla harjoituskoneilla lyhyitä maastontiedustelulentoja. Näihin liittyen me maavoimienkin kadetit saatoimme, kukin tehtävänsä mukaan, alueeseen ja rannikkoon ilmasta tutustua.

Vähitellen tukikohdan joukot ja niiden ryhmitys tulivat julkisestikin tiedoksi ja niitä on kirjallisuudessa selostettu (mm. Silvast, Sotamuseon julkaisuja 1/1991).

Porkkala oli ollut suuri tai ainakin suurehko maa- ja merivoimien tukikohta. Tosin isompiakin tukikohtia suurvallat ovat merten taakse rakentaneet. Porkkala olikin vain noin 40 merimailin päässä Paldiskin tukikohdasta eikä Pietariinkaan ollut kuin noin 175 merimailia tai vajaat viisisataa rautatiekilometriä. Tästä johtuen ei esimerkiksi neuvostomerivoimien alusten telakointia liene paljonkaan tapahtunut Porkkalassa ja muutoinkin tukikohdan huolto pystyi tarvittaessa tukeutumaan Baltian ja Pietarin alueen laitoksiin.

Porkkalaan oli ollut ryhmitettynä mm. merijalkaväkidivisioona, johon kuului kolme konekivääri-tykistörykmenttiä, tykistöprikaati ja panssariprikaati miesvahvuudeltaan yhteensä 12 000 miestä. Tämän lisäksi oli erillisiä rannikkojoukkoja satamien suojana, runsaasti aselajijoukkoja kuten rannikkotykistöä sekä ilmatorjunta-, linnoitus- ja huoltojoukkoja. Tiettyä strategista merkitystä oli Mäkiluodon 12 tuuman kaksoistykkitornilla, joka pystyi ampumaan yli 40 km päähän. Tämän tykin betoniasemineen neuvostoliittolaiset lähtiessään räjäyttivät.

Tukikohdan rajapalvelusta vastasi erillinen, KGB:n (Sisäisen turvallisuuden ministeriön) alainen rajavartiosto, joka katsoi, ettei luvattomia kulkijoita tullut tukikohdan alueelle, mutta ei myöskään sieltä poistunut. Ehkäpä jälkimmäinen olikin joukon ydintehtävä. Ne arvoisista lukijoista, jotka tavalla tai toisella joutuivat neuvostosotilaiden kanssa tekemisiin esimerkiksi Espoonlahden alueella tai Pentalan saaren länsi- tai lounaispuolella, eksyivät uinti-, soutu- tai veneretkellä vyöhykerajan yli, tapasivat mitä todennäköisimmin KGB:n väkeä.

Kenttälinnoittamisen jälkiä, erilaisia ajoneuvojen, panssarivaunujen ja tykkien suojapoteroita tai tuliasemia oli runsaasti miltei kaikkialla vuokra-alueella. Tykkien ja konekiväärien asemat, pienet taitavasti sijoitetut bunkkerit, venäläiset lähtiessään räjäyttivät umpeen. Mainitut linnoituslaitteet oli tehty paikalta saatavasta materiaalista, jykevistä hirsistä ja kivenmöhkäleistä. Mantereen suuntaan oli monin paikoin raivattu ampuma- ja tähystysalaa melko laajastikin. Kaadettu metsää pitkään kantoon, korjattu isoimmat rungot ainespuuksi ja poltettu loppu maassa kuin mikäkin kaski. "Metsäpalon tuhoamaa aluetta", sanoivat kouluttajamme. Vesaikon korkeudesta näki, että raivaukset olivat vuokra-ajan ensimmäisiltä vuosilta.

Erilaisia kallioon louhittuja käytäviä ja tiloja oli siellä täällä. Eräs mielenkiintoinen laitos oli suurehko leipomo. Sen jauho- ja suolalaarit olivat massiivisuudessaan vaikuttavat. Viimemainitut, ehkä parikymmentä kuutiota vetoisuudeltaan kukin, olivat vielä tuolloin puolillaan kostunutta, kivettynyttä suolaa. Tavara oli varmaankin tuotu joko laivalla tai rautateitse vuokramiesten kotimaasta, loppumatka tietysti kuorma-autoilla. Joku alaan enemmän perehtynyt kurssitoveri arveli, suolavarastoa tarkastellessaan, että samoilla kuorma-autoilla oli ennen suolan kärräystä ajettu mahdollisesti kivihiiltä.

Tukikohdan sosiaalisista oloista ei meille paljonkaan selvinnyt, eikä se tietysti oppimääräämme kuulunutkaan. Sairaala tai pari todettiin, kouluista, henkilöstökerhoista, lastentarhoista ja kaupoista ei mitään. Mistä saatiin maito, pikkulapsia tukikohdan perheillä täytyi olla sadoittain? Entä tuore liha ja vihannekset, varsinkin kaali? Minkä verran vuokra-alueella oli viljelyä ja karjataloutta? Miten peltoviljely ja karjanhoito oli järjestetty? Multavia peltoja oli alueella runsaasti, navetoitakin riittävästi.

Vanhoissa metsätalouden oppikirjoissa sanotaan, että Siperian lehtikuusi sopii hyvin laiturimateriaaliksi, kestää merivettä ja aallokon kuluttavaa vaikutusta. Niinpä vuokramiehet olivatkin käyttäneet monien satamalaitureiden kansiin särmäämätöntä, järeää lehtikuusilankkua.

Vuokra-alueen tiestöä yritimme tarkastella sillä vähällä ymmärryksellä, joka kullakin oli käytössään, olimme vasta sotilasuramme aivan alkumetreillä. Yritimme erottaa "vanhan tiestön" ja venäläisten rakentaman. Enimmäkseen se kävikin helposti. Vanhalla perustiestöllä oli ainakin jonkinlainen runko, joka kesti jossakin määrin roudan ja liikenteen vaikutusta sekä ojat. Venäläisten tiet olivat enimmäkseen kenttäteitä, melkein vain maastoon syntyneitä ojaamattomia ajouria, joita oli kevyesti sorastettu ja pahimpia kuoppia korjattu. Loistava poikkeus oli "Kabanovin tykkitie", kiveyksellä tai osin pystyyn lyödyillä järeillä puupaaluilla päällystetty leveä runkotie Kirkkonummen kirkonkylän eteläpuolella. Tie epäilemättä liittyi tukikohdan taistelusuunnitelmaan, esimerkiksi reserveiksi varattujen panssari- ja tykistöyksiköiden siirtelyyn, tai johonkin muuhun sotilaalliseen ideaan. Tukikohdan vappuparaatit varmaan voitiin marssia pienemmilläkin teillä.

Propaganda- ja tiedotusväkikään ei ollut toimettomana Porkkalan tukikohdassa. Kirkkonummen vanhaa arvokasta kivikirkkoa käytettiin jonkinlaisena kulttuuritilana. Lähistölle oli rakennettu neuvostoajalle tyypillinen juhlaportti päällekirjoituksineen. Sinne tänne alueen suurimpien rakennuksien seiniin, mm. Sjunbyyn kartanon navettarakennuksen seinään oli maalattu, vieläkin jäljellä oleva, muistaakseni Vapunpäivään liittyvä iskulause.

Kirkkonummesta puheen ollen, myöhempi tunnettu suurjuoksija Vladimir Kuts kertoo juosseensa ensimmäisen voittoisan kisansa Kirkkonummen urheilukentällä, tukikohdan mestaruuskilpailuissa. Hän oli varusmiehenä palveluksessa "saarella", nähtävästi Mäkiluodossa, ja saapui joukkueensa mukana hieman myöhässä kilpailupaikalle. Ehti vain hätiään kääräistä matruusinhousujensa leveät lahkeet rullalle polviin ja sitten mentiin. Ja voitto tuli. Samainen Kuts kertoo, miten heille varusmiehille selostettiin , että palveluspaikka sijaitsi lähellä Viron rannikkoa ja että kyseinen (Kirkkonummen) urheilukenttä oli Viron mantereella! Eipä ne varusmiehet muissakaan maissa aina ole kovin paikkatietoisia.

Kullakin kansakunnalla on oma käsityksensä siisteydestä, hygieniasta, tavasta elää. Kun katselee sinänsä hyvin hoidetussa ja kauniissa kotikaupungissamme nakkikioskien vaiheita, bussipysäkkien katoksia graffitteineen, asemien odotustiloja tai sosiaalitiloja, ei juuri tee mieli mitään kansallisuuksia siisteysasioissa osoittaa sormella. Venäläisillä on "schirokaja natura", lavea, suurpiirteinen luonne, mikä hyvin Porkkalassakin näkyi. Jätehuolto tai jätteen lajittelu oli tosin vielä lapsenkengissä niin siellä kuin aikakauden Suomessakin. Vaikka lähtijät kukaties olivat jälkiään poistuessaan suorineet ja suomalaiset olivat työtä parin vuoden aikana täydentäneet, ei alueen siisteys vieläkään kaksinen ollut. Jätettä, rakennusjätettä, metalliromua, hylättyjä peräkärryjä, tynnyreitä, piikkilankaa, talousjätettä ja muuta roinaa oli runsain mitoin.

Alueella olevat suomalaisten rakennukset olivat tietysti runsaan vuosikymmenen kestäneen vuokra-ajan kuluessa, ja ehkä jo sotien vuosina rapistuneet. Nykytiedon mukaan huomattava määrä rakennuksia sitäpaitsi oli siirretty Neuvostoliittoon. Pellot olivat jääneet paljolti rappiolle, ojat ja pientareet vesoittuneet. Kuitenkin alueen vanha kulttuuriluonne, vehmaus, luonnonkauneus ja vauraus oli edelleen aistittavissa ja ja kovalla työllä sekä suurin kustannuksin palautettavissa.

Jotakin pysyvääkin vuokra-alue toi, rikastutti alueen flooraa useilla kymmenillä itäisillä kasvilajeilla. Siemenet olivat tulleet hevosten heinissä tai tarttuneet voiteluainetynnyreiden rasvaisiin laitoihin pitkin Venäjänmaata tai sekaantuneet auringonkukan siemeniin, joita venäläiset sotilaat maan perinteisen tavan mukaan pureksivat myös Porkkalan vartiopaikoilla. Asiasta on tehty tasokas tutkimustyö.

Itse Porkkalan vuokra-alueen palautus ennen sopimuskauden päättymistä oli Suomelle merkittävä poliittinen tapahtuma, joka paransi maan turvallisuusasemaa ja loi edellytyksiä sittemmin harjoitetulle puolueettomuuspolitiikalle. Sodan ja epävarmuuden aika oli väistymässä.
Kirjoittanut Hannu Särkiö


Uutiset Espoo.fi

Espoolaisessa päiväkodissa koronavirusaltistus – noin 15 henkilöä karanteeniin

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on todettu uusia koronavirustartuntoja. Yksi tartunnan saaneista on ollut...

Lue lisää »

Seniorineuvonta Nestorin ja aikuisten sosiaalipalvelujen puhelinajat muuttuvat 3.8.2020

Puhelinpalvelujen aukioloa pidennettiin keväällä koronavirustilanteen vuoksi. Nyt palaamme normaaleihin...

Lue lisää »

Espoo.fi kaavoitus

Uusi pääkatu käyttöön Finnoossa

Uuteen meri- ja metrokaupunginosaan Finnooseen ajaminen helpottuu, kun alueen kolmas pääkatu, Finnoonsilta, avataan...

Lue lisää »

Espoon vanhaa kaupungintaloa ei suojella

Espoon keskuksessa sijaitsevaa vanhaa kaupungintaloa ei suojella. Ympäristöministeriö on hylännyt valituksen, joka...

Lue lisää »

Uutiset Kotiseutuliitto.fi

Kenellä on oikeus kotiseutuun? -selvitys käynnistyy kyselyllä

Kotiseutuliitto toteuttaa syksyn 2020 aikana valtakunnallisen selvityksen kulttuurisesti moninaisesta...

Lue lisää »

Kotiseudulle-apurahat haettavissa elokuun ajan

Kotiseudulle-apurahat ovat elokuun ajan haettavissa osoitteessa www.bit.ly/Kotiseudulle. Hakulomake sulkeutuu...

Lue lisää »