diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow
Soukka-seura ry - Sökö-sällskapet rf

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
  1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31      
Tietotori

Puheenjohtajan palsta 2/2010

Puheenjohtajan palsta

Pyydän jäsenten apua. Viisaat virkamiehet ja järkevät kunnallispoliitikot ovat yhteinen etu. Nyt minusta voidaan vakavasti arvella, ettei meillä ole kumpiakaan. Tästä on muutama meitä koskeva esimerkki.

Seura on järjestänyt yleisten alueiden siivoustalkoita jo vuosikymmenten ajan ja aiemmin kunta on myöntänyt siihen avustusta menojen tilitystä vastaan. Joitain vuosia sitten kaupunki muutti käytäntöjä ja lopetti kokonaan avustusten jakamisen. Nyt kaupunki on lupautunut vain noutamaan yhteen paikkaan kerätyt roskasäkit. Viime vuonna säkit olivat paikallaan lähes talveen asti, oli kuulemma tietokatkos virkamiesten ja urakoitsijan välillä. Tänä keväänä säkit noudettiin ajallaan mutta saimme ukaasin että kaupunki ei ensi vuonna tule hakemaan roskasäkkejä, koska seura järjestää talkoot huonosti! Siivoustalkoisiin osallistui tänäkin vuonna lähes sata henkeä, ja roskasäkkejä kertyi noin 80 kappaletta. Se oli kaupungille liikaa! Kaupungin ohje oli, että säkkeihin ei saa laittaa orgaanista ainesta kuten kulottunutta ruohoa ja kuivia lehtiä. Näin oli myös meidän ohjeissa. Kaupunki on lisäksi kieltänyt tällaisen aineksen kasaamisen mailleen. Ohjeista huolimatta jotkut kevätsiivouksen tekijät haravoivat yleisiä nurmikoita siistiin kuntoon ja pussittivat kaiken. Kiloja tästä ei kertynyt, sen sijaan monia hyvin kevyitä roskasäkkejä.

Mielestäni paras ratkaisu lähes joka paikassa on kerätä tällainen orgaaninen aines kasalle johonkin suojaiseen paikkaan ja jättää siihen kompostoitumaan. Tämä on kestävän kehityksen, ravinteiden kierron ja luonnon monimuotoisuuden edistämistä, mutta Espoossa se on siis kiellettyä. Monessa kunnassa yleisten alueiden siivoustalkoiden yhteydessä orgaaninen kompostoituva materiaali pakataan erivärisiin säkkeihin kuin kaatopaikkatavara, jolloin kuljetuksen yhteydessä erottelu oikeaan käsittelyyn on mahdollista. Näin ei ole Espoossa. Silputtavat risut ja puut me olemme jo vuosia silpunneet ja kierrätykseen menevä materiaali, kuten metalli on viety erilliskeräykseen samoin kuin siivoustalkoiden yhteydessä löytyneet ongelmajätteet.

Puutarhapalstatoiminta on yksi seuran pitkäaikaisista perinteistä. Noin puolella jäsenistä on tai on ollut palsta ja kymmeniä on jonottamassa vapautuvia palstoja. Kaupungin strategioissa ja visioissa annetaan ymmärtää asiasta muuta kuin mitä käytäntö on. Kaikkia rakentamattomia alueita näytetään pidettävän rakentamisreserveinä ja kaupan kohteina. Palstatoiminnan jatkuvuutta voisi edes hiukan turvata jos alueet merkittäisiin kaavoihin puutarhaviljelyyn varatuiksi erityisalueiksi. Näin ei ole tapahtunut useista esityksistämme huolimatta. Muitakin uhkia on. Tänäkin kesänä kuusi virkamiestä ehti käyttää aamupäivän seuran palsta-alueiden katselmukseen. Mielestäni virkamiesten katselmuksessa esittämät tavoitteet ovat uskomattoman järjettömiä. Tästä on enemmän viljelijäjäsenille liitetyssä tiedotteessa.

Espoonlahden alueen tasapainoton kaupunkirakenne on suuri ongelma. Alue on aikanaan suunniteltu lähiöiksi vaikka asukasmäärä vastaa keskikokoista suomalaista kaupunkia. Lähiöajatuksen virheet on havaittu jo vuosia sitten mutta korjaavia toimia ei ole tehty. Alueelta puuttuu työpaikkoja sekä palveluita ja monissa paikoin lähivirkistysalueita on alle ministeriön ohjemäärien. Tasapainottoman kaupunkirakenteen takia asukkaiden liikkumistarve on hyvin suuri. Tästä huolimatta virkamiesten esitykset alueen ”kehittämiseksi” vain pahentavat näitä epäkohtia ja jopa pysyvästi estävät niiden korjaantumisen.

Länsimetro Kivenlahteen tullee maksamaan vähintään 2000 milj. euroa. Arveluni on, että metro ei jatku Matinkylästä länteen pitkiin aikoihin. Matinkylään ulottuvan linjan hinnaksi Louko esitti päätöstä harkittaessa n. 450 miljoonaa euroa, nyt pari vuotta myöhemmin hinta-arvio on 800 miljoonaa euroa eikä sekään sisällä kaikkia asemia, junia eikä automatikkaa. Tällä investoinnilla saadaan keskimäärin nykyistä hitaampi julkinen joukkoliikenne jonka kustannus per matkustaja on lähes kaksinkertainen nykyiseen, lisää tehorakentamista ja vähemmän virkistysalueita, lähes kaksinkertainen autoliikennemäärä lisääntyvän väestön myötä ja lisää suuria pysyviä leikkauksia kaupungin muihin menoihin. Alkuperäiselläkään hinnalla investointi ei ollut kannattava, nyt vielä vähemmän. Jotkut tahot tästä hyötyvät, tuskin kuitenkaan tavalliset kaupunkilaiset eivätkä ainakaan espoonlahtelaiset. Päättäjät valitsivat tutkituista vaihtoehdoista huonoimman, mikä ei täyttänyt yhtäkään julkisen joukkoliikenteen kehittämiselle asetetuista tavoitteista. Moderneja vaihtoehtoja ei edes tutkittu!

Vaatikaa edustajiltanne selvityksiä, korjaavia päätöksiä ja viisaampia virkamiehiä. Viisaassa päätöksenteossa sitoudutaan tosiasioihin ja korjataan päätöksiä aina kun tarpeen. Nykymenolla Soukan ja Espoonlahden kehittyminen ei voine olla millään mittarilla mitaten positiivista eikä kestävän kehityksen mukaista.

Tässä tiedotteessa esitetään syyskauden ohjelma. Toivon siitä löytyvän itse kullekin osallistumisen arvoisia mukavia muistoja antavia tapahtumia ja tilaisuuksia.

Tavataan tapahtumissa!

Matti Viikari

Uutiset Espoo.fi

Terveysasemapalvelut Espoon keskuksessa – Keskustelua asukasfoorumilla 22.10.2019

Espoon keskukseen on suunnitteilla toimintamalli, joka toisi kaupungin oman terveysaseman rinnalle lisää yksityisiä...

Lue lisää »

Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote lokakuu 2019

Ulkomaalaistaustaiset kokevat olevansa osa yhteiskuntaa - suomalainen indentiteetti melko harvalla. Espoon...

Lue lisää »

Espoo.fi kaavoitus

Kaupunginhallituksen päätöksiä 14.10.2019

Kaupunginhallitus päätti esittää nykyisiä veroprosentteja, hyväksyi kestävän energian ja ilmaston...

Lue lisää »

Espoon Keilaniemeen suuri hotelli- ja kongressikeskus

Meren rantaan, Keilaniemen metroaseman ja rakenteilla olevan Raide-Jokerin päätepysäkin läheisyyteen on...

Lue lisää »

Uutiset Kotiseutuliitto.fi

Kulttuuritapahtuma on hyvä investointi

Yhteisöllisyys, verkostojen kehittyminen ja tekemisen meininki ovat silti usein tuotoksista arvokkaimmat kulttuurin...

Lue lisää »

Museoviraston entistämisavustukset haussa

Museovirasto on julistanut haettaviksi vuoden 2020 avustukset rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden...

Lue lisää »