diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow
Soukka-seura ry - Sökö-sällskapet rf

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31  
Tietotori

Soukan kivet – graniitista siirtolohkareisiin ja kalliolta kappeliin

HELSINGIN YLIOPISTO
LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO
Geologian museo / Kivimuseo / prof. Martti Lehtinen
PL 64 (Physicum, Kumpula)
00014 HELSINGIN YLIOPISTO


Soukan kivet – graniitista siirtolohkareisiin ja kalliolta kappeliin

Soukan ja samalla koko Espoonkin maankamaraa voisi verrata hienoon historian kirjaan, josta ovat jäljellä vain kannet sekä ensimmäinen (= kallioperä) ja viimeinen sivu (= maaperä). Täällä on nimittäin mahdollista tutustua sekä kallioperän "syntyihin syviin" eli liki 2000 miljoonan vuoden takaisiin luonnonilmiöihin kuin myös geologisesti hyvin nuoriin eli viimeisen jääkauden aikaisiin ja jälkeisiin tapahtumiin. Täältä sijaan puuttuvat kirjan muut sivut, kuten Norjan runsaat 400 miljoonaa vuotta syntyneet vuoret tai elämän pitkästä kehityksestä kertovat fossiilipitoiset kerrostumat - niitä löytyy jo Suomenlahden eteläpuolelta Virosta - tai elävästä maapallosta muistuttavat toimivat tulivuoret. Eikä meillä maanjäristyksetkään onneksi kovin voimakkaita ole.

Etelä-Suomen kallioperä kuuluu svekofenniseen vuorijonovyöhykkeeseen, joka syntyi pääosin 1900–1800 miljoonaa vuotta sitten ja kului pois seuraavien noin 500 miljoonan vuoden kuluessa. Kivi muistaa ikänsä ja syntynsä olosuhteet. Kiven ikä mitataan sen sisältämistä radioaktiivista mineraaleista. Seudun gneissien koostumuksesta ja rakenteista voidaan päätellä niiden syntyneen matalaan veteen kerrostuneista savensekaisista hiekoista ja tulivuoren purkaustuotteista, laavoista ja tuhkista. Gneissien uudelleenkiteytymisen eli metamorfoosin olosuhteet on luettavissa niiden mineraalikoostumuksesta. Soukan gneissien ikä on n. 1880–1860 miljoonaa vuotta. Ne kiteytyivät uudelleen olosuhteissa, missä paine vastasi yli 15 km:n syvyyttä ja lämpötila oli n. 640–680oC. Noin 50 miljoonaa vuotta myöhemmin eli n. 1830 milj. vuotta sitten tällä alueella (nyt näkyvä kivi oli silloin syvällä kallioperässä) tapahtui kallioperän jopa täydellistä sulamista ja uudelleenkiteytymistä, tällöin syntyivät Soukan punaiset graniitit.

Soukassa näemme nyt tämän vuoriston syvälle kuluneita juuriosia, joissa vallitsevat kivet ovat punainen graniitti ja suonigneissi (harmaa gneissi + punainen graniitti). Vain paikoin löytyy mm. kvartsimaasälpä-gneissiä, sarvivälkegneissiä ja tumman vihreää amfiboliittia. Amfiboliitin päämineraalit ovat maasälpä ja sarvivälke (mainittakoon, että sarvivälke on Uudenmaan maakuntakivi). Gneissit ovat voimakkaasti poimuttuneita ja näkyvät usein vain riekaleina vallitsevassa punaisessa graniitissa.

Soukan kallioperän erikoisuus on punaista graniittia nuorempi, poimuttunut tumma juoni, joka on näkyvissä koko Etelä-Soukassa mm. Alakartanontien länsipäässä, Kastevuorenraitilla ja voimakkaasti poimuttuneena kirjaston bussipysäkin kallioseinämässä.

Espoon kallioperästä on 1800-luvun alkupuolella louhittu mm. Bembölen, Fannsbyn (Vanttilan), Kilon, Leppävaaran, Gransinmäen, Veinin ja Jupperin lähinnä kalkkikiveen liittyviä pieniä rautamalmeja sekä Mankkaan titaanipitoista rautamalmia. Espoosta tunnetaan ainakin yksi varsinainen kalkkikiviesiintymä, Laaksolahden (eli Dalsvikin tai Strandbackan) louhos, josta louhittiin kalkkikiveä jo 1400-luvun lopussa. Soukasta (Paloaseman ja Kauppaoppilaitoksen alueelta) löytyi 1970-luvun alussa pieni, mm. sinkkivälkettä, lyijyhohdetta ja rikkikiisua sisältävä malmiesiintymä (”Soukan malmi”), josta osa talletettiin Yliopiston Kivimuseon kokoelmiin opetuskiviksi.

Bodomin graniitti Bodominjärven koillispuolella on punaista, kaunista, tasarakeista rapakivigraniittia. Sen ikä on "vain" 1645 milj. vuotta. Sitä on louhittu (ja Juvanmalmilla yhä louhitaan) rakennuskiveksi ainakin 10 paikasta. Myös Villa Elfvikin pohjoispuolella (Laajalahti ja Leppävaara) on punaista graniittia louhittu rakennuskiveksi 1960-luvun loppupuolelle asti. Soukassa ei näin näytä tehdyn, mutta Soukan kappelissa paikallinen kivi on alttariseinässä kauniisti näkyvissä.

Silokalliot ovat muistoja mannerjäätikön toiminnasta. Jäätikkö oli viimeksi suurimmillaan noin 22 000–20 000 vuotta sitten, jolloin se ulottui Keski-Eurooppaan asti. Kallioiden muoto, niiden pinnassa näkyvät uurteet, kourut, pirstekaarteet ja simpukkamurrokset kertovat jäätikön liikesuunnan (tulosuunta oli täällä n. 330o) ja myös sen, miten jäätikkö kulutti alustaansa.  Pääkaupunkiseutu vapautui mannerjäätiköstä reilut 11 000 vuotta sitten. Jäätikön sulamisvesivirtoja (jäätikköjokia) on Espoossa ollut varsin tiheässä eli vain 1–2 km:n välein. Niiden synnyttämiä luode–kaakkosuuntaisia harjuja on täällä pitkissä jaksoissa mutta suurten katkosten erottamina, joten niitä on vaikea seurata. Lisäksi osa harjumuodostumista on jääkauden jälkeisinä aikoina tasoittunut tai peittynyt nuorempien maakerrostumien alle. Soukassa ei varsinaisia harjumuodostumia näy, mutta niitä löytyy jo Kauklahden seudulta. Iivisniemessä on laaja, rantavoimien tasoittama hiekkakerrostuma.

Hiidenkirnuja tunnetaan Espoosta lähes 80. Monet niistä ovat syntyneet jyrkkärinteisille kallioselänteille jäätikköjokien uomiin. Jäätikköjoessa on kirnujen kohdalla ollut voimakkaita pyörteisiä virtauksia. Kirnujen synty lienee kestänyt vuosia, ja tänä aikana ovat ”myllynkivet” ehtineet kulua loppuun ja uusiutua moneenkin kertaan. Soukasta en ole löytänyt yhtään hiidenkirnua, mutta niitä löytyy Suvisaaristosta, Kauklahdesta, Nuuksiosta ja Espoon keskuksestakin.

Mannerjäätikön sulamisen jälkeen alue oli aluksi veden peitossa. Ylin ranta pirunpeltoineen (Yoldiameren ylin ranta n. 10 000 v. sitten) näkyy Espoossa vain siellä, missä maa kohoaa yli 60 m nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Espoosta löytyy myös Ancylusjärven muinaisrantoja (n. 45 m nykyisen merenpinnan yläpuolelta) ja Litorinameren varhaisrantoja (n. 7000 v. sitten, n. 30–32 m nykyisen merenpinnan yläpuolelta). Vielä nuorempia (4000–3000 v. sitten) Litorinameren muokkaamia rantakivikoita on mm. Soukassa (luontopolun varressa) n. 20–25 m tasolla.

Soukasta löytyy kahdenlaisia siirtolohkareita: mannerjäätikön pohjassaan kuljettamia ja jäävuorten mukana kelluneita. Mannerjäätikön pohjassa kulkeutuneet lohkareet ovat peräisin luoteesta (mm. Lohjan ja Nuuksion suunnalta). Suuret rapakivigraniittilohkareet (mm. mökinkokoinen rauhoitettu lohkare kalliolla Suvisaarentien ja Soukanniementien risteyksen eteläpuolella) ovat yleensä viborgiittia (pallomainen punertava kalimaasälpärae jota ympäröi vaalea kehä) ja peräisin Kaakkois-Suomen rapakivigraniittialueelta. Sieltä ne ovat kulkeutuneet tänne länteen suurten jäävuorten pohjassa n. 10 000 vuotta sitten.


Kohteet Soukassa:

Ala-Soukan urheilukenttä: kenttää ympäröi graniittinen kivi (ikä 1850–1830 milj. vuotta), kiven päämineraalit ovat punertava maasälpä ja läpikuultava kvartsi; mannerjäätikön hiomien kallioiden muodot; kiven rakoilu ym.

Siirtolohkare kalliolla: kivi on granaattipitoista graniittia (kuljetus mannerjäätikön pohjassa, tullut luoteesta)

Muinaisranta luontopolun varressa: Litorinameren ranta n. 4000–3000 v. sitten

Kastevuorenraitti (tumma juoni graniitissa) ja kirjaston bussipysäkki (sama, mutta nyt monin kerroin poimuttunut tumma juoni; tämä juoni on Soukan nuorin kivi)

Soukanväylän sivu: turpeen humushappojen vaalentama graniitti

Soukanväylän sivu, Itä-Soukka: erilaiset siirtolohkareet (granaattiraitainen graniitti, poimuttunut suonigneissi, ja iso viborgiittinen rapakivigraniittilohkare, joka on tullut paikalle idästä kellumalla jäävuoren mukana)

Soukanväylän sivu, Itä-Soukka: kallioperän halkeamat ja luolan synty, kiven louhiminen (tuli ja vesi!)

Itä-Soukka, Soukanahde 4/6: komea haarniskapinta (maanjäristykset!) ja sen hyödyntäminen louhinnassa

Itä-Soukka, Soukanahde: kallion pinnan pakkasrapautuminen on tehnyt silokalliosta karkeapintaisen

Soukan kappeli (arkkitehti Veijo Martikainen 1978; korj. 2004): alttariseinässä on punaista graniittia ja harmaata gneissiä; kastemalja on Taivassalon punaista rapakivigraniittia.

12.5.2004 / Martti Lehtinen / puh. 191 50833

Geologian museo / Luonnontieteellinen keskusmuseo / Helsingin yliopisto

Uutiset Espoo.fi

Suurpeltoon lisää asumista

Valtuusto hyväksyi 19.8.2019 muokatun Vanbronniityn asemakaavamuutoksen. Kaavamuutoksella muutetaan Suurpellon...

Lue lisää »

Espoon yläkoululaisille tarjolla kymmeniä maksuttomia harrastusryhmiä

Onko haussa uusi harrastus? Eikö koulun jälkeen ole mukavaa tekemistä? Espoolaisille yläkoululaisille tarjotaan...

Lue lisää »

Espoo.fi kaavoitus

Suurpeltoon lisää asumista

Valtuusto hyväksyi 19.8.2019 muokatun Vanbronniityn asemakaavamuutoksen. Kaavamuutoksella muutetaan Suurpellon...

Lue lisää »

Purettavan liike- ja toimistorakennuksen tilalle tulee asumista Kuitinmäkeen

Keskiviikkona 3.7.2019 kuulutettiin lainvoimaiseksi Kuitinmäen Maapallonkujan (alue 322023) asemakaavamuutos....

Lue lisää »

Uutiset Kotiseutuliitto.fi

Tehdäänkö teilläkin kotiseututyötä eri-ikäisten kanssa? Ilmianna hyvä toimintamalli!

Mestarit & kisällit -hankkeessa kerätään tietoa kentällä tehtävästä ylisukupolvisesta kotiseututyöstä....

Lue lisää »

Paikallismuseonhoitajien koulutus suuntaa Pohjanmaalle

Viime syksynä käynnistynyt Suomen Kotiseutuliiton koulutuskierros paikallismuseonhoitajille kiertää Suomea...

Lue lisää »